Yksi jätepuristin, mutta kaksi eri jätelajia
Yrityspakkausmuovin kerääminen on nyt entistä helpompaa. WLDonen kaksikammiopuristin mahdollistaa kahden eri jätelajin käsittelyn samalla koneella. Esimerkiksi yrityspakkausmuovi laitetaan toiseen kammioon ja pahvi toiseen. Onkin järkevää valita kammiojako sen mukaan kumpaa jätettä tulee enemmän.Tämä tekee lajittelusta sujuvaa, tilatehokasta ja säästää kustannuksia. Kun erillisiä puristimia ei tarvita, myös investoinnit pysyvät hallinnassa.
Monet jätejakeet ovat arvokkaita uudelleen hyödynnettäviä materiaaleja. Jätelaki velvoittaa myös yrityksiä järjestämään muovipakkausten ja muiden jakeiden erilliskeräyksen, mikä tekee lajittelusta paitsi järkevää myös vastuullista toimintaa.
Matalat kaksikammiopuristin on suunniteltu erityisesti tiloihin, joissa korkeus on rajallinen, mutta kahden eri jätelajin lajittelu ja tiivistäminen halutaan hoitaa yhdellä koneella.
Miksi valita WLD CM Combi Twin?
* Kaikki jätepuristimet ja paalaimet voidaan liittää BRA-IN-älyjärjestelmään. Sen avulla näet koneiden tilan reaaliajassa, optimoit täyttöasteen ja pienennät kustannuksia sekä CO₂-päästöjä. BRA-IN tekee puristimien käytöstä turvallisempaa, tehokkaampaa ja helpompaa hallita missä ja milloin tahansa. Lue lisää tästä.
* Lajittelet esimerkiksi pahvin ja yrityspakkausmuovin samassa laitteessa kahdella eri kammiolla.
* Valittava kammiojako 50/50 tai 60/40. Tämä räätälöidään tarpeesi mukaan.
* Lisävarusteena saatava avautuva sivuseinä helpottaa tyhjennystä ja säästää työaikaa. Erittäin hyvä ratkaisu!
* Säiliökoot jopa 27 m³ niin silloin riittää tilaa isommillekin volyymeille
* Räätälöitävät mallit toimivat varastoissa, kaupoissa ja teollisuudessa eli siellä missä jätettä syntyy ja se halutaan lajitella.
* Mittatilaustyönä saatavilla myös matalaprofiiliset kaksikammio puristimet.
* Yksi kone, kaksi jätettä – vähemmän kuluja, enemmän hyötyä.
Soita 010 320 8050 tai laita spostia info@wldone.fi ja pyydä tarjous!
Lisävarusteena myytävä avautuva sivuseinä tekee tyhjennyksestä nopeaa ja helppoa.
Huomaa kaksikammiopuristimen kammioiden jaot. Toinen on hiukan pienempi kammio kuin toinen. Kammiojaot voidaan suuunnitella tarpeidesi mukaan. “Yksi puristin, kaksi jätettä. Tilaa säästyy ja kulut pienenevät.”
Lyhyt video kaksikammiojätepuristimista